lauantai 25. helmikuuta 2012

This is the life!

Voihan surkutus!


Tänään on ollut useimpien eri tunteiden täytteinen päivä. Aamulla olin super väsynyt ja ärsyyntynyt, aamuvuoron jälkeen olin innoissani ja hyväntuulinen. Iltapäivällä nauroin enemmän kuin pitkään aikaan ja seuraavaksi meinasi tulla itku. Nyt olo on sekava, haikea, surullinen ja tyytyväinen samaan aikaan. Olen odottavainen, mutta samaan aikaan jo täysin luovuttanut. Olen iloinen ja harmissani.

Musta tuntuu, että koko tämä Espanja-aika on ollut kaikkea tuota, mutta tänään erityisesti.

Mulla oli tänään aamuvuoro, mutta Sanni oli koko päivän kotona juuri pahaan saumaan iskeneen kuumeen vuoksi. Aamuvuoro kului hitaasti, koska mullakin oli super väsynyt ja tukkoinen olo ja odotin poispääsyä. Kun vihdoin pääsin "kotiin", valmistauduinkin samantien lähtöön. Olin sopinut itselleni menoa, koska Sanni ei voinut leikkiä mun kanssa.

Pääsin maakuntamatkailemaan ja seuraavaksi ajettiin Buddha-temppelille. Paikka oli todella upea. Temppeli sijaitsee korkealla vuorella ja näköalat merelle on huikeat. Ylhäältä näki paikallisten hulppeita taloja uima-altaineen, värikkäitä puita ja kasveja, kallion kivenlohkareita ja turkoosin sinisen meren, jossa lipui purjeveneitä.

Temppeliltä mentiin johonkin tosi kivaan puistoon, missä oli söpöjä pikku eläimiä vapaana. Puisto oli täynnä ihmisiä, jotka olivat piknikillä nauttimassa aurinkoisesta ja pilvettömästä taivaasta. Nauroin, kun joku pikkupoika jahtasi pientä kania ja kani juoksi päättömänä karkuun.
Puistosta suunnattiin vielä rantakadulle fiilistelemään lämmintä säätä ja intettiin siitä, että onko mulla tekoripset.

Myöhemmin illalla tulin takaisin hotellille ja alettiin tekemään Sannin kanssa ruokaa. Nyt ollaan katseltu telkkarista suomikanavaa ja vaihdeltu puhelimen välityksellä kuulumisia Suomeen.

Mä odottelen vielä tekstaria, että josko lähtisi jossakin käymään. Olis varmaan parempi, etten lähtis. Jos lähden, olen huomenna joko tosi iloinen tai tosi apeana.

Loppuloman "joudun" pärjäämään Sannin kanssa kahdestaan. Maanantaina joutuu luultavasti lähtemään vähän lohtushoppaamaan ennen alennusmyyntien loppumista. Huomenna mulla on iltavuoro, mutta Sannin täytyy olla vielä sängyn pohjalla. Seuraavaksi mä saan luultavasti tän ihottuman lisäksi vielä kuumetta. Mielummin ei, koska mä tarviin nyt iloisia asioita mun loppuajaksi täällä.

Ajateltiin käydä Sannin kanssa jossakin vaiheessa eläinsafarilla, katselemassa delfiinejä ja mennä köysihissillä korkealle vuoren huipulle. Kuulostaa hyvältä, vai mitä!


Nyt menen parvekkeelle katselemaan alaspäin olevaa kuunsirppiä, joka on meidän mielestä aika hassunnäköinen.


Hyvää yötä<3
-Milla

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti