perjantai 2. maaliskuuta 2012

Aika käy vähiin



Voi että, enää tasan kaksi viikkoa jäljellä tätä kokemusta! Tosiaan on ollut vaikka mitä vastoinkäymistä, Millan allergiareaktio, mun kuumeflunssa ja nyt vielä piti Millankin saada flunssa! Voi kurjuus, ehkäpä kaksi vikaa viikkoa menis sitten ilman mitään koettelemuksia!
Tällä viikolla tosiaan on päivät vierähtäneet työharjoittelussa hujauksessa ja Milla onkin kertonut mitä vapaa-aika on pitänyt sisällään. Tänään Millan jäädessä potemaan flunssaa, lähdin kaupungille kävelemään muutamaankin otteeseen. Nyt tulee piste mun ostostenteolle, joka kerta tahtoo tarttua jotain kivaa mukaan. No reissubudjetti sentään on pitänyt vielä. Sääkään ei nyt oikein vapaapäivää suosinut, pilvistä ja kylmää (vaan 15 astetta!), mutta huomiseksi vapaapäiväksi ois aurinkoa luvassa, jospa sitä altaalle pääsisi taas muutaman päivän tauon jälkeen.
Safaripuistoon (www.selwoaventura.es) pääsyä odotetaan, jospa sinne vihdoin ensi viikon viikonloppuna pääsisi, silloin taitaa olla viimeinen mahdollisuuskin, kun kotiinlähtö onkin sitten jo melkein heti ja arki-iltoina ei sinne ehdi, kun matkat ja puisto vie koko päivän aikaa. Mun synttäreitäkin ehditään vielä juhlia ennen paluuta Suomeen.
Alun tunnelmakuviin vielä palaten. Kun ei oikean aasín kyytiin viitsitty mennä (ettei satu enää mitään ylimääräistä...), niin pääsin sentään peltiaasin selkään ja oli mulle ilmeestä päätellen ihan hauskaa. =)
- Sanni

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti